perjantai 22. toukokuuta 2015

Puutarhasta päivää


Päivä alkaa pihakierroksella. On ihanaa hiippailla pihalla auringon nousun kanssa, lintujen aamukonsertin säestämänä. Päivässä on vielä toivoa, aikaa tehdä ja suunnitella työnsä. Miettiä kaikenlaista, haaveilla.


Hyvä mieli siitä, että ehdittiin istuttamaan viime kesän ja syksyn aikana pitkät rivit valkoista syreeniä, kärhöjä, tulppaaneja ja laukkoja. Nyt ne alkavat ilahduttaa päivä päivältä enemmän. Silmut ovat syreeneissä valtavat, kärhöissä muutaman sentin pituiset pötkylät kurottuvat hiekan seasta ja laukkojen palleroiset nuput ovat putkahtaneet esille suurien lehtien keskeltä. Love it!


Täälläkin ollaan hurahdettu kasvilavakasvatukseen ja viikko sitten urakoitiin 6 lavakaulusallasta mm. yrteille, salaateille ja porkkanoille. Multaansa odottavat vielä kurpitsojen, herneitten ja kukkakaalin kaulukset, niillä ei ole vielä kiire. Annetaan sään lämmetä kesäiseksi rauhassa.

Kaulusten käsittely mietitytti, koska ostettiin ne käytettyinä. Päädyttiin polttamaan sisäpinnat toholla hiiltyneiksi ja ulkopinnat sutaisin tervamaalilla. Iso työ, mutta toivottavasti näillä menetelmillä kaulukset kestäisivät kosteutta ja niistä ei imeytyisi porkkanoihimme mitään ylimääräistä (kasvaakohan meillä talvella jokaisella hännät? Heh!) Lavakaulusalue rajattiin rennosti talostamme puretun hellan tiilillä ja "sisus" eli ns. polut tulivat hiekalla. Siinä on mukava tepastella lastenkin vaikka ilman kenkiä. Yritin löytää kuvia "kasvimaastamme", mutta jonnekin bittiavaruuteen ne ovat puhelimestani/koneelta kadonneet. Kunhan saan loput hiekat roudattua alueelle niin nappaan muutaman kuvan instagramin puolelle.

Samalla, lavakasvimaan sivutuotteena valmisteltiin takapihalle tulevaa suurta istutusaluetta, sinnehän jo hätäisenä istutin viime vuonna Vanille Fraise hortensiaa, tulppaaneja ja metsämansikkaa jota siirtelin istutusalueen kaivuun tieltä turvaan. Nyt alku keväästä purin yhden suuren istutusalueen koristeomenapuun juurelta ja siirsin krookukset tulevaan kukkapenkkiin turvaan. Liekkö ollut myyriä vieraisilla männä vuosina kun 200 sipulista oli jäljellä varmasti vain kolmannes. Harmittaa, koska sinne menivät kauniit kermanvalkoiset krookukset ja kirjopikarililjat. Yhden kirjopikarililjan löysin ja sen nostin kunniapaikalle.

 
 
Huoh, tulipas pitkä selvitys. Nyt lisää kahvia koneeseen ja aamupalat huiviin. On lähdettävä tuonne mieluisalle työleirille. Tätä aurinkoista päivää ei saa mennä yhtään hukkaan sisätiloissa!

Aurinkoista perjantaita!

7 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanan näköistä! Varmasti on iso työkin pitää kauniina, mutta jos rakastaa puutarhan hoitoa, ei se ole ongelma. Savolaisena tulin mukaan blogiasi lukemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu! Iso työhän tässä pihan laitossa on ollut ja vielä sitä on edessä vuosiksi, mutta en valita koska tykkään kyllä niin paljon puuhastella tuolla :) Ideoita on pää täynnä! Tuon etupihan kanssa voi pitää vähän vapaa vuotta ja keskittyä mm. takapihaan joka onkin sitten aikamoinen ryteikkö. Kiva kun tulit lukijakseni, kiitos siitä :)

      Poista
  2. Hurmaava miljöö!
    Kevään herkkyyttä ja unelmia ilmassa!
    Täällä laukat kukkivat pelloilla ja joutomailla, on violettia ja valkeaa siellä sun täällä!
    Lempeitä toukokuun tuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :) Vielä antavat laukat odottaa, jännityksellä käyn aamuisin kiertämässä joko nyt, joko nyt..? Onneksi tulppaanit paikkaavat ja joka päivä uusia avautuu.

      Aurinkoisia toukokuun viimeisiä päiviä sinne Mantelilaaksoon! Kiva kun poikkesit blogissani :)

      Poista
  3. Näyttääpä hyvältä!!!!! Välillä kaipaan niin meillekin tuollaista tasaista ja "oikeaa" kulkuväylää; meillä kun on vain laattapolkuja ja välissä nurmea. 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minulla oli alkuperäisissä suunnitelmissa tehdä alueet niin, että niitä ympäröisi vielä n.50cm leveä nurmireunus..vihreyttä kaipaan tuohon aika ajoin, kun koko etupiha on tylsän harmaata mursketta. Käytännön syistä kuitenkin päädyttiin tähän murskepihaan..helppohan se on monin tavoin. Tuosta suoralta on hyvä talvisaikaankin roudata puita pirttiin, puuliiteri on vastapäätä.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!