sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Paljastus!


 Tadaa!!











Lipaston uudesta ulkonäöstä tykkään kovasti! Siitä tuli melko lailla sellainen kuin toivoin ja mielessäni näin. Vetimet olen aikeissa vaihtaa, koska nykyiset eivät jotenkin tunnu sopivan lipastoon lainkaan. Pienellä muutoksella sain lakatusta mööpelistä aivan toisen oloisen.

Lipastolle siis tein kuta kuinkin näin; hioin pinnat kauttaaltaan melko ronskisti 80 hiomapaperilla. Voimia säästelemättä! Sen jälkeen tutustuin maalivarastoihimme ja löysin onnekseni purkinloput olohuoneen hirsiseinässä käytettyä Uulan valkoista kuultomaalia. Hankasin maalin lipaston pintaan vaahtomuovisienellä, paikoin enemmän ja paikoin vähemmän. Lopuksi lisäsin sienellä sinne tänne samaa kalustemaalia, jolla eteisenpanelointi maalattiin. Pintaan jouduin laittamaan melko paksulti kalustemaalia, koska en saanut "vesivahinkorenkaita"muuten piiloon.

Uulan maalit ovat jälleen kerran siitä hyviä, että sain koko homman tehtyä sen kummempaa mööbleerausta paikasta toiseen. Isommassa eteisaulassamme oli tilaa ja hajut eivät haittanneet, kun niitä ei tullut :) Ja toki iso plussa kuivumisajasta, kannettiin lipasto pari tuntia käsittelystä paikoilleen.

Sisustus on vielä eteisen osalta kesken. En muun muassa ole vielä osannut päättää haluanko laittaa jonnekin paneloinnin osalle jonkinlaista naulakkosysteemiä. Ainakin pieni ripustusjuttu heti tuohon ulko-ovesta vasemmalle voisi olla kätevä.  Ja lipaston päällinenkin on täyttämättä! :D

Loppusiivouskin on vähän puolitiessä, ovista pitäisi pyyhkiä hiontapölyt ja lampun kupu kiillottaa. Mutta ehtiihän sitä..nyt nautitaan kauniista sisääntulosta! Ennenhän se näytti tältä. Kauhistus!

Nyt uuteen viikkoon ja remontti jatkukoon..!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Heti kun näin sen ensimmäisen kerran olin ihan myyty! :)

      Poista
  2. Älyttömän hieno lopputulos!! Ja loistoidis! Jotain tuon kaltaista olen itsekin miettinyt, muttei ole ollut mitään hajua miten se tehtäis. Itselläni siis tuolla entisöintikurssilla projektina ikivanha klaffikaappi (tjs.?!) ja olen vasta hiomassa siitä punaista maalipintaa pois....Mutta tämän idiksen pistän kyllä korvan taa! t. Reeta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että olet päässyt entisöintikurssilla alkuun :) Tämä tapa tehdä on kyllä helppo, mutta kaukana perinteisistä menetelmistä! Rohkeasti kokeilemalla saattaa päästä huikeisiin lopputuloksiin, joten anna mennä vaan!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mahtava lattian ruudukko, ihana tapetti ja mikä lipasto! Eteisenne on vallan upea!

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!