lauantai 3. marraskuuta 2007

Joulun odotusta....

Aloittelen juuri ihka ensimmäistä blogiani. Paljon ihmetyttää ja kummastuttaa kaikki, mutta eiköhän tämä tästä ala sujua..:) Kirjoittelen tänne varmasti paljon sisustuksesta ja tietenkin haaveistani.

Pidän vanhoista ja kauniista asioista. Haalin niitä kotiimme, välillä harkiten ja välillä pelkästä päähän pistosta. Saan vieroitusoireita jos en pääse penkomaan edes kerran viikossa kirppareita, sieltä tekemäni löydöt ovat olleet, joillekin romua, mutta minulle keijun tomua!

Rakastan vaaleanpunaista ja kaikkia pastellinsävyjä ylikaiken! Varsinkin vaaleanpunaista! Ja siitäkös mietintämyssyni onkin kireällä kun pohdin sisustaisinko kotimme jouluksi vaaleanpunaiseen vai "oikeaan" joulunpunaiseen? Kävin Ihana Livingissä loppuunmyynnissä ja sieltä kassiini tarttui punainen polka dot-vahakangasliina.


Joulu on parasta aikaa ja rakastan laittaa kotia kauniiksi jouluisilla asioilla. Kynttilöitä alan polttamaan jo lokakuussa, pengon joulukoristelaatikon jo lähemmäs kaapin kätköistä ja alan hyräillä joululauluja jo viimeistään näin marraskuun alussa.



Joulua vietämme kotosalla, hyvän ruuan ja kauniisti koristellun kuusen kera. Työt sen verran rajoittavat, että vielä ei aivan tiedä saanko olla joulunpyhiä kotona vaiko töissä.

Viime joulu oli ainutlaatuinen tapahtuma meidän perheelle. Ostimme kesällä -06 ensimmäisen oman asuntomme ja remontoimme sen mieleiseksemme. Joulun saimmekin siis viettää ensimmäistä kertaa ihan
oman perheen kanssa ja ihan omassa kodissa. Voi sitä lämmintä tunnelmaa, paistoimme joululaatikoita aaton aattona myöhään iltaan ja laitoimme kinkun yöksi uuniin muhimaan. Hassuinta siinä oli se että jouduimme laittamaan herätyskellon soimaan joka kolmas tunti :D Lopulta muutamien "kinkun vahtimis" herätysten jälkeen emme saaneet enää klo 5.00 jälkeen unta ja nauroimme yhdessä keittiössä sitä kuinka ensimmäisestä joulusta tulikin niin muistorikas. Sitä on nyt näin jälkeen päin ihana muistella, toivottavasti tänäkin jouluna saamme yhtä rakkaita muistoja...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit kommentin!