tiistai 4. joulukuuta 2007

Kirpparipäivän löytöjä

Lähdin aamulla jo hyvissä ajoin liikenteeseen ja suuntasin kirppikselle. En ollutkaan käynyt sitten viime viikon :) Ihan kannattava reissu, koska taas oli ilmaantunut hyllyjen sopukoihin paljon ihanaa hypisteltävää ja ostettavaa. Löydettävien listallani oli nappeja; erilaisia, suuria ja pieniä, sateenkaaren värisiä. Niitä löysin pienen pussukallisen hintaan 2,10e.

Vanha peltinen rasia löytyi korin pohjalta jossa kannessa lukee teksti MARS MARS, kaikin puolin herttainen sekin, jossa varmaankin säilytän hiilikyniä ja liituja, siitä köyhdyin 3,90e. Entinen omistaja oli varmaankin säilyttänyt rasiassa muttereita tai pultteja koska sisällä tuoksui öljyiseltä ja pohjalla oli keko jotakin mustaa, yök!Mutta se ei minua haitannut vaan rutistin sen tiuskasti hyppysiini.

Kiva alumiininen vati pääsi mukaani vain vaivaisella 20 sentillä. Siinä voi vaikka poltella adventtikynttilöitä. Hmmm..ja paras löytö oli ehdottomasti puinen ruokailuvälinelaatikko. Pohjassa on lyijykynällä merkitty vuosi 1930, saattaa siis hyvinkin olla sieltä peräisin. Sen maalipinta oli kivasti halkeillut ja osittain kulunut pois. Lokeroiden pohjilla oli jäljet ruostuneitten aterimien olemassa olosta...hymyilin kun kukaan muu ei ollut sitä vielä ehtinyt löytämään, se maksoi 12e, eikä ollenkaan liikaa siitä! Niin herttainen se on!



Kivaa tässä päivässä oli myös se että sain Wanilla Rosesta tilaamani koristeet ja Ihan pienestä putiikista tilatut pitsit ja nauhat saapuivat kolisten illalla postiluukkuuni. Ne oli pakattu todella suloisesti, en meinannut millään tohtia avata nauhoja paperista vaan jättää ne kuultamaan läpi rapisevan silkkipaperin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit kommentin!