sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Täysiä kymppejä

Tämä on se vuosi, täytän pyöreitä. Mietin jo viime vuoden puolella että en aio potea sen kummempia ikäkriisejä mutta taisin olla väärässä. Tuntuu, että olen jonkinlaisessa tienristeyksessä. Risteys haarautuu kahteen suuntaan, mutta molempien teiden varsi on täynnä mutkia ja töyssyjä. Kumman tien sitten valitsen, se ei tule olemaan helppo.

Mutta taidan asennoitua nyt niin, että pian juhlitaan! Synttärijuhlia on kiva suunnitella ja päätin, että nyt olisi aika jo viettää omia kertyviä vuosia. Olemme asuneet tässä kodissa kohta 5 vuotta ja yksiäkään ns. aikuistenjuhlia emme ole järjestäneet. Siinäkin siis syytä kerrakseen pitää oikein kunnon kemut! Valitsin yhden parhaimmista aikakausista teemaksi ja maaliskuussa juhlitaan The Great Gatsbyn tyyliin! 1920-lukua parhaimmillaan; flappermekot ja gansteriasut, savukeholkit, puuhkat ja charlestonit!


Viime vuonna ilmestyneen The Great Gatsby leffan innoittama..soundtrack on aivan mykistävä.



 
Mitä parhainta viikon alkua!

4 kommenttia:

  1. Juhlat on aina kivoja, kunhan vain sattuvat sopivaan saumaan, niin että ehtii itse järjestää ja muut tulemaan.
    Ja joo, kaunista musiikkia.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlien järkkääminen on kyllä yksi lempparipuuhistani :) Ei välttämättä edes se juhliminen, vaan just se järkkäys :) Kuuntelin taas eilen tuota kappaletta ja kyyneleet valui silmistä..se on jotenkin niin koskettava.

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä :) Ihana 1920-luku, pääsispä aikakoneella käymään ;) Tosi kiva tuo kuva tuolla ylhäällä, onko se teidän koti silloin joskus ennen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mulla kyllä olis aikakoneelle käyttöä muihinkin vuosiin..ihan sinne 1700-luvulle saakka :) Tuo yläbannerin kuva on kotimme silloin 5 vuotta sitten, heinän keskellä. Olen vain muokannut sitä.

      Poista

Kiva kun jätit kommentin!