tiistai 21. huhtikuuta 2015

Synttäreitä ja niiden suunnitelmia

Lapsillamme,tyttö kohta 4v ja poika 2v. ei ole kuin pari kuukautta väliä syntymäpäivissä. Pieni herra ei vielä osannut juhliltaan vaatia mitään erityistä teemaa tai vieraita, joten päätettiin (lue: minä päätin äiti-ihmisen roolissa) että ei juhlita sen isommin näitä kaksveesynttäreitä. Neidillä taasen, kun ikää tulee kesäkuussa jo 4 vuotta, on sitäkin enemmän toiveita niin täytekakun, teeman ja vieraidenkin suhteen.

Minä taas tykkään äidinroolissa juhlien järjestämisestä, vaikka monesti meinaakin sitten käydä niin että itse juhlat ja juhlapäivä tuntuu toisarvoiselta. Suunnittelu ja koristeiden/tarjottavien tekeminen on vaan niin ihanaa..

Vietettiin siis 11.4 poikamme 2v. syntymäpäiviä ihan mummin, mummon ja isomummin sekä muutaman perheystävän voimin. Halusin käyttää teemana poikamme traktori-innostusta ja tein yksinkertaisen traktoriaiheisen täytekakun. Kakku on kuorrutettu sokerimassalla ja sen sisällä on vuoroin mansikkatäytettä (kermaa, tuorejuustoa, mansikoita soseutettuna) ja lemon curdia. Itse kakun tein vaaleaan kakkupohjaan. Mietin aluksi, että tekisin myös päälle tulevan traktorin sokerimassasta, mutta päädyin kuitenkin tuohon "oikeaan" pikkutraktoriin. Sen sai sankari sitten heti kynttilän puhalluksen jälkeen testiajuun.

 


Lisäksi tein meetvursti voileipäkakun, lähinnä aikuisille, jollaisen tein myös edellisellä viikolla pikkuveljeni perheelle. Niin hyvää se oli, että pakkohan sitä oli itsellekin tehdä :)


Aamupäivä menikin sitten tässä samassa synttäriaiheessa, kun jumituin etsimään pinterestistä neitimme 4v. synttäreille ideoita. Teemaksi valikoitui jo aikaisin keväällä Frozen - Huurteinen seikkailu ja erityisesti Elsa ja ideoita aiheesta kyllä piisasi. Tässä muutama idea jotka on ainakin pakko toteuttaa.

 
 
      





1 kommentti:

  1. Nuapurissa-blogi johdatti minut tänne - oih miten rakastuin taloonne, nyt tiedän miltä unelmien taloni näyttäisi :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!