maanantai 10. marraskuuta 2008

Ihana joulu haaveissa taas...

Eilen päätin että leivon pipareita tulevalla viikolla ja huomenna käyn ensi töiksi (töiden jälkeen) ostamassa ainekset ja purkin glögiä! Kesäkummun Marikin innoittamana uskaltaudun hurahtamaan joulutunnelmiin jo melkoisesti. Kannoin tänä aamuna tohkeissani joulumaton olohuoneeseen ja huomenna aion katsella muutamia koristuksia sinne sun tänne, ihan pikkuisen vain :) Niin että ne vielä hienoisesti sekoittuvat kaiken muun sekaan.



Joululehdet ovat lojuneet kuukauden päivät lehtikorin päällimmäisenä ja sivut ovat lähes puhki kuluneet, kun olen niitä joka ilta selaillut ja kirjoitellut ylös ideoita ja suunnitelmia mitä aion tänä jouluna toteuttaa. Sain yhden, kylläkin viime vuotisen, projektin toteutettua kun löysin kirpparilta kolme kappaletta vanhoja, puhtaita ja valkoisia pitsilakanoita. Ompelin surauttaa niistä kahdesta verhot olohuoneeseen ja kolmannesta kapan keittiöön. Kylläpäs niistä tuli somat, kun lisäsin niihin vielä pienet peltiset sydämet roikkumaan helmaan.


Perjantaina postista tulla tupsahti Johanna kirjakerhon kuukaudenkirja: Joulukuun päiviä sekä iki-ihana Billie Holidayn cd-levy. Se on soinut tauotta ja on koko ajan vain parempi ja parempi! Taidan jättää joululaulut tänä vuonna nurkkaan ja soitella mankassani vain ikivihreää bluessia!



5 kommenttia:

  1. Moi!
    Ensikertaa olen täällä ja suupielet hymyssä luin tekstejäsi:) Sulla tuntuu olevan "hyppysissä" tuo kirjoittamisen taito..
    Luin sieltä vanhemmista postauksista, että häät on tulossa, mutta se ajankohta jäi vähän pimentoon.. Onnea kuitenkin näin etukäteen, niitä on aina niin ihana suunnitella:)

    VastaaPoista
  2. Maikki: Kiitos mukavista sanoistasi! Tosiaan häitä suunnitellaan ja kaapit pursuaa "hääkrääsästä". Ei tainnut niihin aikaisempiin postauksiin vielä ehtiä hääpäivä, mutta valoitan asiaa nyt ja tässä eli vaaleanpunaiset unelmahäämme ovat 11.7.2009. Kirjoittelen viimeistään hääkuulumisista vuoden vaihteen jälkeen kunhan joulusta selvitään :) Kiva kun tupsahdit vaatimattomaan blogiini, tule toki toistekin!

    VastaaPoista
  3. Hei!! olikos se sinun blogissa joskus kuva pilkullisesta Arabian kannusta?
    Minulla on ollut kauan haaveena löytää sellainen, ja tällä viikolla minua onnisti. Puolen litran punapilkkuinen kannu löytyi, vähän on krakeloitumista, mut ei mitään lohkeamia..
    Pulitin siitä 18 e. onko paha, ja mitä sinä olet maksanut kannustasi?

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Onpas kannusi ollut varsin edullinen. Krakeloituminen tietenkin pudottaa hintaa aika reippaasti..Mistä löysit kyseisen kannun? Tällä hetkellä Ping Pong kannut ovat erittäin harvinaisia ja jopa pikkuvikaisista osataan pyytää hintaa niiden hauskan ulkonäön vuoksi. Minun kannuni on edelleen käyttökunnossa,vaikka siinä on sisällä pienen pientä krakeloitumista. Se ei kuitenkaan estä kannun käyttöä.

    VastaaPoista
  5. Hei! löysin arabian pilkullisen kannun hyvinkin vaatimattoman oloiselta kirpparilta, Helsingistä, paavalin torin kirpparilt. Kuvittelin Helsingin kirpparien olevan jotenkin "hienoja" mutta aivan väärä kuva oli itselläni, aika lumppuisia paikkoja siinä Paavalin torin lähellä, mutta kun kirppareita on paljon lähimaastos, on helppo tehdä kierrosta.
    Olin jo luovuttanut saamaan tätä pilkullista kannua, tilasin greengaten punaisen kannun valkoisilla pilkuilla, mutta tämä vanha valkoinen menee edelle.

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!