keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Puutarha ja kahvi immeinen

Kävin eilen Pihakutsuilla, jonka yhteydessä oli myös kiva tee-ihminen kertomassa intohimoisesti teestä. Itse menin paikalle nimenomaan noiden pihakutsujen houkuttelemana. Teestä sen verran, että olen suurimmaksi osaksi kahvi-ihminen, mutta toisinaan teetä on kiva keitellä vaihtelunvuoksi.  Tiesittekö muuten sellaisen teen olemassa olosta kuin puer-tee? Mulle se oli ihan nevöhöörd, mutta sillä on kuulemma laihduttavia ominaisuuksia. Se pilkkoo rasvoja sisältä päin -  tiivistetysti kerrottuna :) Sitä vois kokeilla.........mutta pihakutsuihin takaisin..

Pihakutsut ovat pari vuotta vanha juttu ja toiminnasta vastaa Suomen Pihakutsut Oy. Sen takana ovat mm. Eeva Klaucke ja Arno Kasvi. Kutsut toimivat samalla periaatteella kuin tuppervaaratkin eli emäntä saa lahjan ja sitä rataa..Tuoteluettelossa on hurjan paljon perennoja, siemeniä ja taimia. Lisäksi myös vähän sisustuksellista puolta kuten ruukkuja, purnukoita, tuikkukuppeja ja koristeita. Kaikki laadukkaita ja kestäviä, saatiin hypistellä mm. kivoja linnunnäköisiä ulkotuikkukippoja, joita jäin miettimään meillekin..  Lisää kutsuista voit lueskella täältä.

Innostava ilta kaikin puolin ja kamera laukussa, jota en muistanut innostuksissani käyttää. Pääsin paikalliseen lehteen haastateltavaksi ja freelancertoimittaja kiinnostui myös kodistamme. Katsotaan kesemmällä mitä se sitten poikii..

Toimittaja oli itsekin kiinostunut puutarhanhoidosta ja lupasi minulle pihaltaan vanhoja perennoja. Ei siis senkään puolesta turha reissu.

Otin huonoja kuvia kuvastosta, kun en muuta tähän hätään saanut käsiini. Harmittaa vieläkin etten älynnyt kuvata paikanpäällä..


Taimet oli jaettu mm. värien mukaan..

..ja perinnekasveihin.

Meille on tulossa toukokuussa ehdottomasti tämmöiset kutsut, niin hauskaa oli! 


HUIPPUHAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ!
(meillä tapetoidaan makuuhuonetta nämä pyhät..!)

3 kommenttia:

  1. Minä olen vannoutunut teen latkija, luotan sen voimaan aina ja kaikkialla. Lastenhuone on kaunis, ja erityisen tilavan oloinen.

    VastaaPoista
  2. Katja; Kovasti se tee-ihminenkin tuota kommentoimaasi hehkutti, itse kun en ole asiaan NIIN perehtynyt, en osaa oikein olla samaa mieltä. Teelaaduista kun kuulemma löytyy aivan huikeita tapauksia; joilla on samanlaisia "kofeiinisia" vaikutuksia kuin kahvilla. Mutta early grey on mun suosikki aina kun teetä halajan, se on niin hyvää :)

    Lastenhuone on tilava ja ollaankin ajateltu niin, että jos toinen lapsi meille on jossain vaiheessa tulossa niin mahtuvat sitten samaan huoneeseen ainakin alkuun. Tilaa tuossa huoneessa on n. 18m2.

    VastaaPoista
  3. Löysin blogiisi My living- blogin asiantuntevan puutarhakommentin ansiosta ja jään seurailemaan. Meilläkin pihan laittoa tänä kesänä ja ideoita kaivataan.

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!