torstai 14. helmikuuta 2013

Peilipanelointi


Parin lukijan toivomuksesta kerron kuinka meidän tulevan olohuoneemmme peilipanelointi valmistui;

Lähtökohtana meillä oli vanha koulun hirsiseinä. Hirren päälle oli aikoinaan laitettu kovalevy, jonka päälle rakennusmiehemme rakensi paneloinnin. Ensimmäiseksi rakennettiin kertopuusta yksinkertaisen koolaus. Koolaus tehtiin panelointiin tulevien peilien koon mukaisesti (peilin kuvio aina tuossa suorakaiteen kokoisessa alueessa..) Tässä kohtaa rakennusmies mitoitti peilit "silmää hämäävästi", jolloin peilien kokoerot eivät hyppää silmille.


Koolauksen jälkeen sähkömies kävi vetämässä tarvittavat sähköjohdot koolauksen sisäpuolelle, että ne sitten sijoittuisivat kauniista piiloon varsinaisen paneloinnin taakse.


Tämän jälkeen tehtiin levytys koolaukseen 9mm vanerilla, joka sahattiin koolaukseen tulleiden peilien kohtien kokoisiksi. Näin paneloinnin pohja valmistui. Seuraavaksi paneloinnin ylä-ja alapuolelle tuli 140mm levyistä höylättyä lautaa. Poikkilaudat tehtiin vähän kapeammasta,120mm höylätystä laudasta. Peilien listat hankittiin Helsingin Erikoishöyläys - nimisestä firmasta, joka toimitti listat meille kotiovelle 65e kuljetusmaksulla.

Mallia koristelistalle otimme vanhoista pariovista, mitkä ovat olohuoneemme hirsiseinällä ja yllätykseksemme, Erikoishöyläyksen mallistossa olevassa listassa listanprofiili oli hyvin samankaltainen. Listat sahattiin kauniisti jiiriin ja hiottiin kulmat kevyesti. Paneloinnin yläreunassa on 40mm kattolista joka hankittiin Puukeskuksesta. Päällimmäiseksi tuli höylätystä laudasta kavennettu lista joka viimeisteli hienosti paneloinnin.


Paneloinnin rakenteen valmistuttua, maalasin ne UULAN- Into sisäpohjamaalilla kertaalleen ja lopuksi kahteen kertaan vielä UULAN -Into kalustemaalilla sävyllä HELMI.




Yhteenvetona voin kertoa, että paneloinnin teko on yllättävän helppoa ja yksinkertaista. Aikaa se vie, maalaus ainakin, mutta lopputulos kyllä palkitsee monin verroin. Vaikka työn tekikin ammattilainen, oltaisiin tästä urakasta selvitty itsekin JOS palkkatyöt eivät olisi olleet esteenä. Listojen jiriin sahaamista olisi pitänyt kyllä harjoitella enemmän..:)

6 kommenttia:

  1. Kiitos paljon tästä, jäi minuakin mietittymään miten tehdään! Tosi hienot ovat kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! :) Toivottavasti tämä innostaa nyt useampia ryhtymään tuumasta toimeen. Kaikkeen kun ei tunnu netistä löytyvän ohjeita vaikka niin luulisikin. Kiitos!

      Poista
  2. Kiitos!! Juuri tällaista ohjetta olen kaivannut. Nyt kun vain pääsisi oma remontti alkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä Katja! Nyt vaan hihat heilumaan ja mars mars puutavarakaupoille :)

      Poista
  3. Kiitos tästä! Todella hyödyllinen postaus!

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!