torstai 23. lokakuuta 2014

HAMA lumihiutaleet


Let it snow, let it snow...let it snouuuuw. Pian voidaan jo laulaa..ja meillä oikeastaan jo lauletaankin, kun näitä alkoi hamatehtaassamme valmistua. Nopea diy-ohje sellaisen tekemiseen tulee tässä;

1. Laittele helmiä keskelle ympyrän muotoon niin että keskimmäisen helmen lisäksi tulee 3:n kierroksen kokoinen pallo.

 
2. Sakaroita hiutaleelle tulee 6 kpl ja ne lähtevät siten, että jokaisen sakaran väliin jää kolme tyhjää. Sakaroista tein 7:n helmen mittaisia.

 
3. Jokaiseen sakaraan laitoin 2 helmeä niin, että ne tulivat toiseksi ylimmän helmen molemmille puolille. Sakaroiden "koristeista muodostuneeseen" puoliväliin laitoin 2 helmeä molemmin puolin.


4. Näin muodostui lumihiutaletta muistuttava kuvio, jonka silitin leivinpaperin alla molemmin puolin, ihan rinkelillä, kolmella pisteellä. Niin että jokainen helmi tarttuu toisiinsa tukevasti kiinni.
 

5. Valmiin, silitetyn hiutaleen irrotin varovasti alustasta ja laitoin hetkeksi painon alle jäähtymään. Näin siitä tulee tasainen ja suora.


6. Jäähtyneeseen lumihiutaleeseen kiinnitin siimasta ja muutamasta koristehelmestä lenksun. Näitähän voisi vaikka laittaa roikkumaan ikkunaan vähän pidemmällä siimalla. Nämä minun yksilöt ovat ihan kuusenkoristeiksi sopivia.






Tosi nopea ja kiva askartelu! Näitähän voi sujauttaa joulukorttien mukana kuoreen ja ilahduttaa ystävää tai sukulaista :) Näitä teemme ehdottomasti lisää! Ja kuvioinnissahan oma mielikuvitus on vain rajana!

2 kommenttia:

  1. Aika kiva idea ja hauska toteuttaa vaikka lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meidän lapset ei ihan niin paljon intoutuneet näistä kuin minä :)

      Poista

Kiva kun jätit kommentin!