tiistai 3. helmikuuta 2015

Hyvää oloa


Helmikuu alkoi uusissa kuviossa. Lapset lähtivät perhepäivähoitoon ja minä jäin vielä kotvaseksi kotiin; uudet tuulet puhaltavat tänä vuonna perheessämme, vuoroin jokaisella. On uusia työkuvioita, uutta hoitopaikkaa, koulua ja uusi karvainen perheenjäsenkin ehkä. Mitä tapahtui tammikuussa, jääköön sinne. Nyt tuntuu jo paremmalta, liekkö syynä lisääntyvä valo, asioiden järjestyminen vai juurikin ne uudet tuulet.

Tammikuu toi mukanaan myös ruokaremonttia, niin kuin varmaan monelle muullekin. Pikku hiljaa karsin huonoja juttuja ruokavaliostani ja huomaan jo nyt, että olo on kohentunut. Sokeri ja vehnä ovat vihollisia. Niistä ollaan nyt lähdetty ja viikonloppuna ollut herkkupäivä todisti taas miten huonoa ne tekevät -  sen hetkellisen hyvänolon tunteen jälkeen.

Mitään laihdutuskuuria en ole pitämässä vaan hyvänolon saavuttamista. Vatsa kun on ukkini sanoin "keskushermosto". Se mitä suuhusi laitat tuntuu vatsassa ja vaikuttaa koko kehoon, kun vatsa voi hyvin, pääkin toimii hyvin. Monta asiaa on opeteltavana, mutta pienin askelin mennään koko ajan kohti pysyvämpää hyvää oloa.
 
 
Ryhdikästä tiistaita!





5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämän vuoden ensimmäiset ruusut mieheltäni, Pirkan reilun kaupan ruusut kestää todella pitkään. Näitä kuvasin viikonloppuna ja silloin jo olleet tuossa 2 viikkoa. Mukavaa ja ompeluksien täyttämää helmikuuta sinullekin Satu :)

      Poista
  2. olen ollut aikamoinen sokeri-hiiri ja nytpä päätin pitää herkuttoman helmikuun, ja ihmeen hyvin se on pitänytkin! ja olo todellakin tuntuu paremmalta ;) myös liiasta leivän syönnistä=vehnästä olisi päästävä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Salla! Tsemppiä herkuttomaan, vaikka itse suosittelisin pitämään vaikka lauantaisin sen herkkupäivän, ei tulis repsahduksia jos on liian ankara itselleen :) Hyvä tapa on jättää aika ajoin jokin "huono ruoka, raaka-aine, herkku tms" ja kun siihen on tottunut, jättää taas toisen ja sitä rataa..Jätin kohta 2kk sitten maustettujen jogurtit taakseni ja vaihdoin tilalle maustamattoman, johoon lisään pakasteesta marjoja, banaania yms. Leipä on mulle myös paha paikka, vähennyksen paikka täälläkin!

      Poista
  3. Kiva blogi täällä, liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!