perjantai 29. helmikuuta 2008

Rakas kotini

Rakastan kotiani. Viihdyn kodissani ja tahdon käpertyä sen syliin aamuisin, levätä päivällä ja nukkua ruususen unta öisin. Mikään muu paikka ei saa oloani yhtä turvalliseksi ja vapaaksi. Rakastan sinua kotini.





sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Kolmas kerta toden sanoo...?

Yhden orkidean sain jo hengiltä ja toinen on hoidossa anopillani, siellä se kasvattaa uutta versoa minkä ehtii. Miksi minä epäonnistuin? Vannoin kautta kiven ja kannon etten hankkisi enää yhtään ainutta orkideaa kitumaan kotiimme. Mutta toisin kävi.


Perjantaina kävin "ihan sattumalta" eräässä liikkeessä ja sinne oli juuri minun huonoksi onnekseni saapunut erä mahtavan näköisiä, eloisia ja sateenkaaren väreissä ylpeileviä phalaenopsis orkideoja.

Siinä minä niitä aikani tuijotin silmät lautasen kokoisina ja lopulta huomasin seisovani kassajonossa orkidea kainalossa. Nyt vähän kaduttaa jälkeen päin. Olen kuitenkin toiveikas, että ehkä se kolmas kerta toden sanoo ja sitten en enää osta yhtään :)
Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.

tiistai 19. helmikuuta 2008

Heikkona sämpylöihin

Hyvin alkanut vuosi oli tarpeeksi hyvä syy palkita itsensä lahjalla. Eilen sain viestin ja kiiruhdin matkahuoltoon. Melkein kahden kuukauden odotus palkittiin kermanvärisellä, hiljaisella ja retrolla Kenwood patissier-yleiskoneella. Voi miten pitkälle eilinen iltavuoro tuntuikaan kun kone katseli minua paketistaan työpaikkani lattialta. En jaksanut kotiin tultua muuta kuin siirellä sitä keittiön pöydiltä toisille, olisiko tässä hyvä vai tuossa. Ei, kyllä se parempi paikka oli siinä edellisen, viimeisen ja ensimmäisen vaihtoehdon kolmantena :) Väsyin nostelemaan konetta ja ihastelin sitä loppuillan huokaillen. On se niin mainio kapistus.

Olin aikaisemmin päivällä tilittänyt puhelimessa miehelleni, että ostat sitten hiivaa ja jauhoja että pääsen heti leipomaan uudella vekottimellani. Kaupassa käynti olisi nipistänyt varmaankin 10 minuuttia minun aikaani ja pitkittänyt jo pitkää odotustani. Kun saavuin kotiin minua odotti sievä pino hiivaa ja iso säkillinen jauhoja. Ja koska heikkouteni sämpylöihin lähentelee jo sairautta, päätin tehdä niitä, vain virkistääkseni muistiani, miltä tuore, vastaleivottu sämpylä maistuikaan..?

Nuuh, nuuh. Koko asuntomme ja rappukäytävä tuoksuvat meheviltä ja pehmoisilta sämpylöiltä. Keitin kupillisen teetä ja sipaisin voinokareen sämpylän kupeeseen,hmmmmmmm.....


Mikä on sinun heikkoutesi?

lauantai 16. helmikuuta 2008

Haaste on heitetty!

Mimmimamma heitti minulle haasteen ja näin kauan minulta kesti hoksata tämän käyttöohjeet! :)
Siispä heitän haasteen eteenpäin ja toivon uusia tuttavuuksia puolin ja toisin...!

Säännöt:

1.
Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi.
Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla:

Perhe

Ystävyys

Rakkaus

Mitä tahansa

Minä itse

2.
Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään saman. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.

3.
Lue haastamiesi postaukset ja jätä halutessasi kommentteja.

Haastan seuraavat mukaan tähän juttuun:

Piparipurkin Mintsumaria
Niina unelmineen
Pieni ja kaunis Hanna
Elohiiri
Essuntasku

perjantai 15. helmikuuta 2008

Ihana viikonloppu...

Taas koittaa viikonloppu, voi miten nopeasti viikko taas meni. Perjantai on hyvä päivä (ja ilta..) ynnätä viikon aikaansaannokset, tuomita se tai olla tyytyväinen tekemiinsä töihin ja askareisiin.
  • Tilkkutäkkini on edistynyt hienosti pienistä ongelmista huolimatta, arvioitu valmistumisaika on viikonlopun aikana :)
  • Blogeja olen lukenut jälleen ahkerasti ja löytänyt monen monituista ihanaa ihmistä ja ajatusta.
  • Ostin kaksi murattia koristamaan vanhaa kaappiamme ja ne näyttävät siltä kuin ne olisivat olleet siinä aina...
  • Hankittiin parisen viikkoa sitten kannettavatietokone ja nyt on sujahtanut aikaa sen opiskelussa, kirjoittaminen tuntuu vaikeammalta, joka voi osittain johtua siitä että lojun sohvalla kone sylissäni :D
  • Katsottiin mieheni kanssa äsken Rottatouille ja syötiin herkkuja, jotenkin se sopi elokuvan teemaan.
Tykkäsin kovasti, elokuvasta ja herkuista, koska olen "ruoka-alalla" itsekin. Hassua, näenköhän ensi yönä unta että rotta kokkailee meidänkin keittiössä :)

maanantai 11. helmikuuta 2008

Ystävänviikko

Minun mielestä hyvät ystävät tarvitsevat kokonaisen viikon eikä vain yhtä päivää. Itse aion juhlistaa ihania ja rakkaita ystäviäni koko viikon :) Toisaalta sekin tuntuu liian vähältä ja ystäviä täytyisi muistaa vuoden jokaisena päivänä..itse en ole niin hyvä ystävä kuin toivoisin olevani. Päiväni, viikkoni ja kuukauteni ovat olevinaan niin täyteen buukattuja ettei ole aikaa edes istua alas ja soittaa ystävälle.

Onneksi on sähköpostit joita olen koko ajan oppinut kirjoittamaan enemmän, aloitus on aina vaikeinta. Saan koneen auki ja suljen kaiken muun ympäriltäni, jopa rakkaan avopuolisoni :) Sitten voi syventyä kirjoituksiini ja ystäväni saa romaania muistuttavan postin, jossa ei ole päätä eikä häntää :)


Toivotan siis kaikille oikein ihanaa ja kaunista ystävänviikkoa!


maanantai 4. helmikuuta 2008

Auringonsäteet

Miten kaunis ja aurinkoinen päivä. Pakkasta on juuri sopivasti ja lumi narskuu kivasta askelien tahdissa. Meidän pikkuiset koirammekin nauttivat lämpimistä auringonsäteistä nukkumalla ja tuhisten, ehkäpä ne uneksivat kesästä.


Itse nautin mitä mainiommasta säästä kaupungilla kenkäostoksilla. Kiertelin lähes kaikki liikkeet missä vähänkin oli kenkiä kaupan. Sorruin ostamaan ne epäkäytännölliset kengät vaikka etsinkin käytännöllisyyttä, lämpöä ja tarpeellisuutta. Omapa oli tietenkin häpeäni koska lähdin ale-ostoksille näin jälkijunassa. Noh, kengät ovat kuin karkit ja en kadu ostostani yhtään!

lauantai 2. helmikuuta 2008

Into iita

Vaikka vieläkin mieltäni kaivertaa koneeni korjausjupakka, sai se miehen ketale kuitenkin koneeni toimimaan kuin unelma. Välillä täytyi ihan ihmetellä että millä pyhällä hengellä se oikein toimi kun piti niin pientä ja sievää ääntä :)

Tilkkutäkkini rupesi valmistumaan heti samana päivänä kuin kävin noutamassa singerini kotiin. Isot pinot tilkkuja hupeni silmissä, kuin myös vaaleanpunainen lanka ja kärsivällisyyteni aika ajoin, kun en ollut tyytyväinen saumoihin :) Tänään kipitin töistä käsi sivulle vatkaten ja kassi olalla heiluen, että pääsen kasaamaan tilkkulevyt yhdeksi isoksi palaseksi. Poljin poltti jo jalkapohjaani mutta sain tämän päivän urakan valmiiksi. Nyt voi rentoutua loppu illaksi tv:n ääreen tuijottamaan lasittunein silmin illan ohjelma tarjontaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille minun hömpötysten lukijoille!